Viihdy ja virkisty Pyhäjärvellä

Pilvettömän sininen taivas heijastuu veden pinnalta ja saa vastarannan maiseman miltei häviämään horisonttiin. Helteen hellimät varpaat solahtavat pinnan alle. Silmät lepäävät ja mieli heltyy. Pyhäjärvi, Satakunnan maakuntajärvi, on kesäinen paratiisi veden äärellä viihtyvälle. 

Pyhäjärvi © Tomi Glad

Pyhäjärvi on upea kohde niin auringonpalvojalle kuin menoa ja meininkiä kaipaavallekin. Pulahda siis ohimennen uimassa, viihdy viikko tai varaa rantatontti ja toteuta unelma kodista esteettömällä järvinäkymällä.

Pyhäjärvi © Tomi Glad

Eteläisessä Satakunnassa sijaitseva Pyhäjärvi on lounaisen Suomen suurin järvi ja sen ulappa koko Suomen sisävesien toiseksi suurin. Jokunen saarikin löytyy, mutta saaretonta järvenselkää riittää jopa 25 kilometrin verran. Järven länsi- ja pohjoislaidan laineet liplattavat Euran kunnan alueella ja itäreunalla maisemallisesti arvokas rantatie pujottelee Säkylän kunnan mailla. Pyhäjärven on sanottu olevan yksi Euroopan kalarikkaimmista järvistä erityisesti vahvojen hauki- ja ahvenkantojen ansiosta. Myös täplärapukanta on runsas. Huippuvuosina järvestä on ravustuskauden (21.7.-31.10.) aikana noussut jopa 950 000 rapua. Pyhäjärvestä saa elantonsa noin 20 päätoimista ammattikalastajaa. Lue lisää Säkylän Pyhäjärven kalastusalueesta.

Pyhäjärvi © Tomi Glad

Pyhäjärvi-instituutti vastaa Pyhäjärven suojeluohjelmasta, jonka tavoitteena on ylläpitää ja turvata järven hyvä tila ja kestävä moninaiskäyttö tulevinakin vuosina. Insituutti toimii Kauttuan ruukinpuistossa Villa Ahlström-nimisessä rakennuksessa, joka valmistui Pyhäjärven rannan tuntumaan vuonna 1911 silloisen paikallisjohtajan Bertel Ahlströmin kodiksi. Myös ruukinpuisto on mitä mainioin kohde kesäiselle visiitille. 

Kauttuan ruukki © Tomi Glad

Kokous-, ravintola- ja majoituspalveluja tarjoavan Kristallirannan hiekkaranta on yksi Pyhäjärven hienoimmista. Järvimaisemista voi nauttia myös vuokraamalla soutuveneen, vesijetin tai SUP-laudan. Tai miten olisi rantalentismatsi kaveriporukalla?

Pyhäjärven Kristalliranta © Tomi Glad

Kristalliranta © Tomi Glad

Katismaan saari Säkylän keskustan tuntumassa tarjoaa hauskoja aineksia iloisen kesäpäivän viettoon. On lasten leikkikenttää, beach volleyta, saunoja, uimaranta hyppytorneineen sekä ravintola upealla järvenrantaterassilla. Virkistäytyä voi myös talviaikaan avantouinnin tai kahvikupposen merkeissä.

Katismaan saari Pyhäjärvellä © Tomi Glad

Katismaan saari Pyhäjärvellä © Tomi Glad

Yhteistyö paikallisen Ilo Adventuresin kanssa mahdollistaa kesäaikaan kajakkien, kanoottien ja SUP-lautojen vuokraamisen. 

Katismaan saari Pyhäjärvellä © Tomi Glad

Myös Euran Kanoottiklubi  vuokraa kajakkeja ja järjestää melontakursseja Pyhäjärven Kauttuanlahden melontavajalta käsin. Järvivaja on avoinna yleiseen melontaan 28.6.–25.7.2018 to-su klo 17.00–20.00. Melontakokeilu on ilmainen. Sen jälkeen melonta maksaa 10 e/hlö kerralta. Navigoi järvivajalle osoitteeseen Pähkinistöntie 46, josta kääntyy nimetön tie rantaan.

Kotkastenlahden uimaranta © Tomi Glad

Kotkastenlahden uimarannalla Säkylässä odottaa oivallisten uintiolosuhteiden ohella mahdollisesti Pyhäjärven pisin laituri. Tutustu myös muihin seudun uimarantoihin ja saunoihin.

Kaunisrannan sauna Pyhäjärven rannalla

Eenokin 12-väyläinen frisbeegolfrata sijaitsee kauniilla paikalla Pyhäjärven rannalla Säkylässä. Väylien pituudet vaihtelevat 55 ja 182 metrin välillä, ja radan kokonaispituus on 1237 metriä.

Eenokin frisbeegolfrata © Tomi Glad

Mikäli tehokas porrastreeni kiinnostaa, niin radan varrelta löytyvät myös tukevat 58 askelman rappuset. Frisbeegolfradan pysäköintialue sijaitsee Eenokin hiekkakentällä Säkylässä, os. Rantatie 706.

Eenokin frisbeegolfrata © Tomi Glad

Jos pelkkä piipahdus Pyhäjärvellä ei riitä, suuntaa silloin tarkastamaan järvinäkymät Leiritien tonteilta ja toteuta haaveesi kodista veden äärellä. Säkylän kunta on kaavoittanut Pyhäjärven välittömään läheisyyteen, noin 2,5 km päähän keskustasta yhdeksän ympärivuotiseen asuinrakentamiseen soveltuvaa tonttia, joista kaikista on esteetön järvinäköala. 

Tontti järvenrantanäkymällä © Tomi Glad

Ryhdy tuumasta toimeen ja lähde nauttimaan varsin välimerellisistä tunnelmista kovin lähellä kotia. Varaudu myös siihen, että ihastut, haluat pian palata tai jäädä vallan iäksi.

Säkylän Pyhäjärvi © Tomi Glad

 Tekstien koonti Kreetta Haaslahti Kuvat Tomi Glad 

 

 

Artikkeli on osa Luo oma elämyksesi Satakunnassa -sarjaa. bitabim

Top