Ensimmäinen maakunta kotimaisena teemana

”Ensi vuoden kotimaisena teemana on Satakunnan maakunta”, paljasti maakuntajohtaja Pertti Rajala Turun kirjamessujen avajaisissa 2.10.2015. Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio on todella iloinen, että Turun kirjamessujen yleisö pääsee tutustumaan Satakunnan omaleimaiseen ja rikkaaseen kulttuuriin.

Satakunta on jo usean vuoden ajan ollut näkyvästi esillä Turun kirjamessuilla ja vuonna 2016 messuista tulee entistä merkittävämpi tilaisuus koko maakunnan kirjakulttuurille. ”On hienoa, että Satakunta on kotimainen teema Turun kirjamessuilla. Olen iloinen siitä, että ajatus siitä syntyi sekä Turun kirjamessujen että Satakuntaliiton piirissä. Satakunta on ensimmäinen maakunta, joka on kotimaisena teemana kirjamessuilla. Tämä tarjoaa meille loistavan mahdollisuuden esitellä luonnollisesti satakuntalaista kirjallisuutta ja kirjailijoita, mutta myös maakunnan taidetta ja kulttuuria. Voimme laajasti pitää tulevan vuoden aikana esillä teemaamme Sanojen Satakunta. Mukanaolo kirjamessuilla on myös hyvä pohja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 yhteistyölle ja suunnittelulle”, sanoo maakuntajohtaja Pertti Rajala.

Satakunnan messuvuoden 2016 teema on Sanojen Satakunta

Vuoden 2016 esittäytymisessään Satakunta tulee esiin kirjallisuuden ja tarinoiden maakuntana, jossa sanat elävät kouluissa, museoissa ja laitoksissa niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Teemanimitys merkitsee hienoa mahdollisuutta Satakunnalle esittäytyä Suomelle ja kansainvälisesti kirjallisuutensa ja kulttuurinsa kautta. Satakunta näkyy tuolloin laajalla messuosastolla sekä kattavasti ohjelmassa ja omalla ohjelmalavalla. Tapahtuman tavoitteena on esitellä monipuolisesti satakuntalaista kirjallisuutta, kirjailijoita ja muuta sanataiteen osaamista.
 
Kokonaisuutta koordinoivat Satakuntaliitto ja Taiteen edistämiskeskuksen Porin toimipiste ja yhteistyöhön kutsutaan mukaan kaikki kirjojen ja kirjoittamisen parissa toimivat satakuntalaiset yhteisöt.
 
”Kirjallisuus ja sanataide tarvitsevat nykyisin myös tapahtumia ja niiden kautta tulevaa näkyvyyttä. Siihen ja kirjailijakentän yhteistyöhön tuleva teemavuosi tarjoaa loistavan mahdollisuuden”, sanoo erityisasiantuntija Henri Terho Taiteen edistämiskeskuksesta.
 
Satakuntaliitolle Turun kirjamessut ovat olleet jo monena vuonna tärkeä maakunnan markkinoinnin tapahtuma. Teemavuosi huipentaa myös Taiteen edistämiskeskuksen Porin toimipisteen sanataiteen vahvistamiseen tähtäävää työtä. Vuoden 2015 alusta alkaen Satakunnassa on työskennellyt sanataiteen läänintaiteilija, ja vuoden mittaan maakunnassa on järjestetty mm. kirjallisuustapahtumia, sanataiteen työpajoja ja kehitetty työmenetelmiä. Vuoden 2016 suunnitelmissa on järjestää Satakunnassa mm. kolmipäiväinen kirjoittamisen ja soveltavan sanataiteen kirjallisuustapahtuma.

Top