Säppi – Selkämeren suunnannäyttäjä

Säpin majakka Selkämerellä, Eurajoen edustalla on toiminut merenkulkijoiden suunnannäyttäjänä jo yli 140 vuoden ajan. Ensimmäisen merimerkin tiedetään olleen saarella jo 1700-luvulla. 

Säpin majakkasaari © Mikael Leppäniemi

Pitkän valmisteluvaiheen jälkeen tiilestä rakennettu majakka nousi saaren läntiselle rannalle, mereltä Porin satamaan johtavan kulkuväylän varrelle yhden kesän aikana vuonna 1873.

Säpin majakka © Mikael Leppäniemi

Nykyisin majakka on tärkeä virkistyskohde ja myös maamerkki pienveneilijöille ja kalastajille. Kauppamerenkululle sillä ei juuri ole merkitystä. 

Merituulivoimalat Säpin saarelta nähtynä © Mikael Leppäniemi

Majakka on tätä nykyä automatisoitu. Sen 28,21 metrin korkeudessa olevalla huipulla välähtää aurinkoenergialla toimiva automaattinen valolaite puolen minuutin välein. Alkujaan valolaite oli punnusvetoinen ja sen polttoaineena käytettiin ensin naurisöljyä ja sitten petrolia.

Majakan juurella © Mikael Leppäniemi

Vuonna 1962 majakka automatisoitiin; valolaite toimi ensin kaasulla ja sitten tuuligeneraattorilla ennen aurinkoenergian hyödyntämistä.

Viimeiset vartijat © Mikael Leppäniemi

Aikanaan majakan henkilökunnan muodostivat majakkamestari ja kolme majakanvartijaa. He asuivat perheineen majakkapihalle rakennetuissa virka-asunnoissa. Viimeiset vartijat jättivät hyvästit saarelle vuonna 1962.

Heinähäkki © Mikael Leppäniemi

Vaikka henkilökunta jättikin saaren 1960-luvulla majakan automatisoinnin myötä, ei se ole täysin asumaton tänäkään päivänä. Nelisenkymmentä Välimereltä tuotua muflonilammasta pitää kotiaan Säpissä, ja vuodesta 2009 alkaen rantaniittyjen laidunnukseen on osallistunut myös ylämaankarjaa. Laiduntajia, etenkään mufloneita, ei välttämättä saarella vieraillessa kohtaa, mutta merkkejä niiden olemassaolosta voi nähdä, esimerkiksi talviruokintaan käytetyt heinähäkit.

Portaat majakkaan © Mikael Leppäniemi

Säpin majakassa on 140 askelmaa, jotka kapuamalla pääsee ihailemaan Selkämeren kansallispuistoon aukeavia merimaisemia. Saaren pinta-ala on noin 150 hehtaaria ja rantaviiva 10 kilometriä pitkä.

Maisemia majakasta © Mikael Leppäniemi

Säpissä riittää katseltavaa ja kauniita yksityiskohtia. Merellisten maisemien ihailun ohella voit tehdä pienen aikamatkan entisaikojen elämään majakkasaarella. 

Entisajan elämää @ Mikael Leppäniemi

Opaskartta auttaa saareen tutustumisessa ja tulentekopaikat on merkitty kartalle. Kenties haluat pakata reppuun nuotioon sopivia eväitä Säppiin suunnatessasi.

Opaskartta © Mikael Leppäniemi

Vuosina 1871–73 saaren länsirannalle rakennettiin venesatama, jota kutsutaan kruununmöljäksi. Satama laitureineen palvelee edelleen saarelle saapuvia veneilijöitä.

Säpin satama © Mikael Leppäniemi

Muista jättää puumerkkisi vieraskirjaan, jos vierailet saarella!

Vieraskirja © Mikael Leppäniemi

Kaipaatko suolaisen meren pärskeisiin? Säppiin järjestetään kesäaikaan venematkoja. Kysy lisää Visit Porista. Muita suosittuja satakuntalaisia merimatkailukohteita ovat Kylmäpihlajan majakkasaari ja Kuuskajaskarin linnakesaari Rauman edustalla. Rantaviivaa pohjoiseen kulkiessa vastaan tulee Merikarvia ja Ouraluodon saari luotsiasemineen. Ouraluodossa voi yöpyä, saunoa ja uida.

Pärskeitä © Mikael Leppäniemi

Tekstien koonti Kreetta Haaslahti Kuvat Mikael Leppäniemi

Top