Lanttu ja nauris maistuivat satakuntalaisille vuosisatoja sitten – millaista on satakuntalainen ruoantuotanto 2020-luvulla?

Teksti: Timo Riihentupa, Kuvat: Tomi Glad

Satakuntaa kutsutaan syystäkin Suomen ruoka-aitaksi, sillä maakunta tuottaa ruokaa muulle Suomelle noin 1,5-kertaisesti suhteutettuna täällä asuvaan väkimäärään.

Traktori jurnuttaa eteenpäin pellolla.

Menopelin perässä on tarkkuuskylvökone, joka pudottelee alle kahden millimetrin kokoisia porkkanansiemeniä peltoon. Näin pystytään määrittämään siementen etäisyys toisistaan, joka taas auttaa täsmentämään sitä, minkä kokoisia porkkanoista tulee.

Myöhemmin syksyllä porkkanat päätyvät kauppojenkin hyllyille.

Sunniemen kartanon isäntä Ilkka Mattila aloittamassa työtään Ruosniemen palstalla.

– Ei tässä siis ihan ensimmäisiä viljelijöitä olla, jotka ovat kätensä tähän maahan iskeneet. Onhan se omalla tavallaan hieno lisä työhön, vuonna 2007 tilan hankkinut Mattila naurahtaa.

Ilkka Mattila palstallaan työnteossa.

 

Satakunta on aina ollut merkittävä ruokamaakunta.

Paljon selittyy jo sijainnilla: Ruotsin vaikutus maamme länsirannikolla oli vahva, ja esimerkiksi maatalouden mullistanut kaksivuoroviljely omaksuttiin Ruotsista keskiajalla ensimmäisenä Länsi-Suomeen. Kaksivuoroviljelyssä peltomaa oli kahtena aitauksena, joista toisessa kasvatettiin viljaa toisen ollessa kesannolla. Kesannossa voitiin viljellä palkokasveja, nauriita ja tiettyjä vihanneksia. Kun ne oli korjattu, palveli vainio kylän yhteisenä laidunmaana. Seuraavana vuonna vaihdettiin aitausten käyttö keskenään.

Tällä koneella kylvetään viljaa.

 

– Toinen selittävä tekijä Satakunnan vahvalle asemalle ruoantuotannossa on se, että maaperä ja ilmasto soveltuvat maatalouteen paremmin kuin monilla muilla alueilla, miettii Pyhäjärvi-instituutin elintarvikealan asiantuntija, FT, Pekka Maijala.

– Sen kautta tänne on voinut syntyä ruoantuotannon vahvat perinteet, jotka näkyvät varmasti vieläkin. On monipuolisesti eri toimijoita, ja arvostus ruontuotantoa kohtaan on korkea. Lisäksi Satakunnan meriympäristö ja järvet luovat mahdollisuuksia kalataloudelle, hän lisää.

Nykyisin Satakunta tuottaa ruokaa muulle Suomelle noin 1,5-kertaisesti suhteutettuna täällä asuvaan väkimäärään. Maatiloja on noin 3000 ja viljelypinta-alaa on yli 140 000 hehtaaria. Elintarvikkeita jalostavia yrityksiä on noin 200.

Tähän joukkoon mahtuu nippu suuria, valtakunnallisesti toimivia yrityksiä, mutta myös pienempiä ja paikallisia toimijoita. Yksi sellainen on Kullaalla sijaitseva Tenhon tila, joka on kasvattanut karjaa ja lampaita jo monessa polvessa. Perhetila perustettiin 1920-luvulla.

Tenhon tilan karjaa pellolla Ulvilan Kullaalla.

– Olemme luomutila ja koko ketju pellolta pöytään on hallussamme. Kasvatamme luomupihvikarjaa ja -lampaita, kertoo Laura Tenho Tenhon tilalta.

– Luomu on tärkeä asia isolle osalle asiakkaista – ja ylipäänsä se, että kyse on lähiruoasta. Asiakkaat haluavat olla perillä siitä, mistä ruoka tulee, minkälaisissa oloissa eläimet on kasvatettu ja miten niitä hoidetaan.

Samalla Tenho muistuttaa, että jokainen toimija alalla on tärkeä. Hän uskoo maakunnan ruoantuotannon yhden suurimman vahvuuden liittyvän juuri sen monipuolisuuteen: on suuria siipikarjatiloja, luomulammastiloja, vahvaa kalataloutta, erikoiskasvien kuten härkäpavun viljelijöitä, perinteisempää maanviljelyä ja kaikkea tältä väliltä.

Laura Tenho työssään leikkaamossa.

 

Satakuntaa kutsutaan syystäkin Suomen ruoka-aitaksi.

– Pelkkä alkutuotanto kasveissa tai ei eläimissä ei varmasti pitäisi elinvoimaisuutta yllä, vaan pitää olla monipuolisuutta ja jatkojalostusta. Ja tietenkin oman maakunnan ruoantuotannon arvostusta, Tenho näkee.

Isommassa kuvassa koko Suomen elintarvikeala on viime aikoina ollut vaikeuksissa, eikä vähiten pienemmät toimijat. Satakunnassa elintarvikealan yritysten liikevaihdon kasvu on ollut 2010-luvulla kuitenkin yli 20 prosenttia. Vuonna 2018 maakunnan elintarvikealan yritysten liikevaihto oli noin 640 miljoonaa euroa.

Miltä maakunnan ruoantuotannon tulevaisuus näyttää asiantuntijan mielestä?

– Lähiruoan arvostus on noussut, mutta samaan aikaan suomalaiset ostavat ulkomaista ruokaa enemmän kuin koskaan ennen. Tavalla tai toisella arvostus pitäisi saada näkymään kuluttajien ostokäyttäytymisessä laajemmin. Sehän olisi erityisesti Satakunnalle erinomainen asia, koska täällä tosiaan on hyvin monipuolista ruoantuotantoa, Maijala miettii.

– Se ei ole kuitenkaan muuttumassa, etteivätkö ihmiset tarvitsisi ruokaa pöytäänsä, hän huomauttaa. 

Sunniemen kartanon uudempi päärakennus on rakennettu 1880-luvulla.

Ulvilassa, Sunniemen kartanolla päivä alkaa hiljalleen olla paketissa.

Sunniemen kartanoon kuuluu kaksi päärakennusta. Vanhempi on 1700-luvulta, uudempi 1880-luvulta. Tilalla on ollut Turun tuomiokirkon lisäksi muitakin maineikkaita omistajia: muun muassa Roomaan paavin kamariherraksi lähtenyt Kaarle Kustaanpoika Horn, Anolan kartanon ja Leineperin omistanut eversti Johan Hastfer sekä Palinien ja Hacklinien suvut.

Aatelissukujen loisto ja kartanonherrojen elämä ovat jo kaukaista historiaa.

Kartanossa järjästetään nykyään myös pieni muotoisia konsertteja.

 

– Päivät ovat pitkiä ja työvoimaa tarvitaan yhä paljon, vaikka työkoneet ovat muuttaneet työtehtäviä huomattavasti. Ihan tässä muutamien vuosikymmentenkin aikana, saati sitten vielä pidemmän ajan kuluessa, Ilkka Mattila näkee.

Onko mikään asia säilynyt samana Sunniemen kartanolla pitkän historian aikana?

– Herään aamuneljän tai -viiden aikaan. Voisin kuvitella, että samaan aikaan ovat maanviljelijät heränneet myös vuosisatoja sitten. 

Sunniemen 1700-luvulla rakennetussa kartanossa tehdään remonttia. 

Lähteet: Satakunnan brändikirja 2017, Sikses parasta -hanke (ProAgria Länsi-Suomi, Satafood Kehittämisyhdistys ry ja Pyhäjärvi-instituutti) ja Satakunnan kulttuuriympäristöt – Eilen, tänään ja huomenna

 

 

 

 

Top